Sairastelua

Matti (T. Glissant), Digi, Jara, Kassu, Minni, Geera, Sexy ja Dina ovat romahtaneet tämän päivän aikana. Kaikki ovat tällä hetkellä tiputuksessa eläinlääkärissä... Eipä ollut ihan normaalia ripulia.... :/

Good boy and goodbye

Meillä on täällä tapahtunut kauheuksia (taas). Ensimmäinen suvullinen tolleriurokseni Willy vietti monta päivää teho-osastolla..

Lähdettiin vähän vieraampaan maastoon köpöttelemään 26.9. eli viime kuun puolella. Tollot nauttivat vapaudesta ja uusista maisemista, vauhtiakin oli enemmän kuin riittävästi. Kivien päältä hyppivät alas ja puskat rämisivät.

Sitten alkaa kuulumaan korvia riipaiseva kiljunta. Ensimmäiset ajatukset olivat "Kuka, mikä, missä?" Kauhealla juoksulla sitten huudon suuntaan.. Eräältä kiveltä katsahdin alas ja siinä Willy tönöttää metalliputken kanssa. Metalliputki oli mennyt ikävästi lävitse oikean puoleisesta kainalosta ja tullut ulos vähän ylempää. Ihmettelin siinä vaiheessa jo, että poika ei ollut kuollut..

Kännykässä ei kenttää yhtään enkä uskaltanut siirtää Willyä. Olin ihan shokissa "mitä mä teen?" ja yritin vaan saada itseni rauhalliseksi. Aloin sitten puhumaan Willylle rauhoittavasti jota sattui aivan varmasti tosi törkeesti ja kun vielä vähän yritti rimpuilla. Willy onneksi rauhoittui ja kiipesin läheisen puun päälle soittamaan eläinlääkärille mitä teen. Ne ohjeisti mua siirtämään Willyn mahdollisimman vähällä liikuttamisella autolle (onnistuu varmasti keskellä metsää... ja ilman muita ihmisiä) ja suoraan eläinlääkäriin.
Sain Willyn (& sen s**tanan putken) jollain ihmeen kaupalla autoon ja mielestäni melkein jopa niin vähällä liikuttamisella kuin mahdollista. Willy pääsi matkustamaan etupenkille kun muut pölkyt riehuivat takatilassa. Onneksi eräs tuttuni suostui matkalta ottamaan muut tollot mukanaan meille, että sain rauhassa jatkaa matkaa Willyn kanssa eläinlääkäriin.

Eläinlääkärissä Willy otettiin heti vastaan, se haettiin paareilla autolta. Pojasta näki jo, että kaikki ei ollut ihan hyvin.. Willy vain makasi ja tuijotti tyhjyyteen. Hengitti hyvin epätasaisesti. Eläinlääkärit veivät Willyn heti leikattavaksi ja samalla laitettiin poika tiputukseen. He aloittivat putken irrottamisen joka ei olekaan niin yksinkertaista (saattaa aiheuttaa pahoja verenvuotoja ja lisävahinkoa yms.).

Putken poiston jälkeen sain kuulla, että putken poistaminen oli aiheuttanut todella pahan verenvuodon joka kuitenkin saatiin tyrehdetettyä, mutta verenhukka oli suuri. Pari kylkiluuta oli murtunut ja niskassa oli jotain häikkää. Veriarvot olivat koholla ja pelättiin verenmyrkytystä.

Verenmyrkytyshän sitten tuli / oli. Willyä hoidettiin siis myös senkin takia, vaikka putkestakin oli koitunut pahat vahingot. Lääkkeitä poikaan tuupattiin enemmän kuin ihan helvetisti. Paranemisennuste oli kuitenkin hyvä.

3.10. Willy romahti uudestaan. Suoraan sanottuna kaikki oli päin p*rsettä, veriarvot, haava oli tulehtunut ja sitä rataa. Eläinlääkäri kuitenkin sanoi minulle "Vielä on toivoa!" Katsoin eläinlääkäriä hetken tokaisten "Sä vain yrität piristää. Kuinka suuret toiveet oikeasti on?" Ell hetken katseli minua ja hiljaa kuiskasi "Mahdollisuudet selvitä on ehkä 30prosenttia". Itkin mielessäni, sydämeni vuoti verta ja sanoin elämäni vaikeimmat sanat "Lopetetaan Willy ettei sen tarvitse kärsiä enempää.."

Sain hyvästellä Willyn. Viimeisen kerran sain halata sitä ja tuntea pojan lämmön. Ell kysyi "Oletko valmis?" johon olisin halunnut vastata, että tälläisessä ei koskaan voi olla valmis. Nyökkäsin hiljaa kyynelten valuessa poskea pitkin, en halunnut päästää irti Willystä vielä, mutta kun pakko.. Sain irrottaa poikani letkuista ja muista härveleistä jotka käytännössä antoivat sille elämän. Ell kuitenkin (varmasti vain) oloani helpottaakseen pisti lopetuspiikin. Siinä jouduin taas vierestä katsomaan kuinka entinen nuori hurjani vaipui ikiuneen.

Sain taas soitella tuhkausfirmalle, tyyliin "Hei minä täällä taas..." He pahoittelivat tapahtunutta ja kertoivat, että saisin seuraavana päivänä tuoda Willyn sinne. Yön Willy joutui viettämään viileässä autotallissa... Vein pojan tuhkausfirmalle ja tänään sain hakea tuhkat pois. Nyt Willyn tuhkat on ripoteltu järven rannalle. Siellä se saa juosta ikuisesti ja nauttia uimisesta. Willyn parhaan kaverin Aten tuhkat on ripoteltu myös samalle rannalle.

Willy oli yksi rakkaimmista tollereistani, toinen tolleriurokseni ja ensimmäinen suvullinen urokseni. Sen pois meno tuntui aivan äärettömän pahalle. Willy kuitenkin jätti jälkeensä yhden pentueellisen (u & n). Saa nähdä tuleeko näistä pennuista joku jättämään joskus jälkeläisiä. Luonteeltaan Willy oli mitä mahtavin. Todella kiltti ja ihmisrakas eikä purissut vieraillekaan uroksille. Todellinen lahja kasvattajalle, koska omisti myös hyvän ulkonäön.

Willy saavutti paljon, josta todisteena on sen pitkä tittelirivi BH Hk3 vFIN KVA NOU1 vFIN KVA vFIN JVA vjGBRW-07 vJMV-07 vjSWEW-08 vJMV-08 vjBELW-08 vjDKW-08 vjFRAW-10 jossa on muutamia junnuvoittajatitteleitä. Poika kuitenkin saavutti pk-hausta ja nomesta vFIN KVA arvon. Nenäkään ei ollut mikään huono jonka todistaa vFIN JVA arvo. Hieno koira muuten, mutta suvussa esiintyi hitusen sukusiitosta ja yleisiä koiria. Muuten Willy olisi ollut kultakoru jalostukselle.

Ehkä tästä kaipuusta pääsee vielä joskus.. Willy oli kuitenkin vasta reilu yhdeksän vuotias. Sillä olisi ollut edessä vielä monta onnellista vuotta.

treenailua

Lellu on puolessa välissä kantoaikaansa. Vielä saman verran ja pentujen pitäisi syntyä. Käytiin tänään eläinlääkärissä ultrassa ja ultan mukaan pentuja olisi tulossa vain kaksi. Jos näin käy, niin itselleni ei pentua sitten jää. Toivotaan siis parasta, että pentuja tulee vähän enemmän kuin kaksi (: Olen kyllä hyvin onnellinen, jos pentumäärä pysyy vain kolmessa, koska kolmelle pennulle on jo koti.

Mike & Ruu päättivät tulla käymään meijjän agireeneissä. Meijjän yksityinen valmentaja Reim otti mielellään välillä vähän isomman porukan kuin pelkästään Elisian & Zeepon. Itsekin päätin roudautua paikalle (jep, ihan omalle agikentälle jaksoin mennä :D) Cirxon kanssa.

Lämmittelynä kävimme juoksemassa "ihan pienen" (2km) hölkkälenkin ja olin jo ihan kuoleman partaalla, ei toi juokseminen ole ihan omin harrastus. Sit otettiin muutamia helppoja hyppyjä vähän lämmittelyksi. Jokaiselle jaettiin oma pieni radan pätkä (n. 3estettä) mitä piti mennä alkuun ja kaikki kiersivät 5 erilaista ratapätkää. Kaikilla näytti menevän hyvin ja Reim kävi aina välillä neuvomassa mitä kannattaisi tehdä toisin.

Sitten tehtiin yksi pisempi rata jonka aloittivat Mike & Ruu. Pari kertaa Ruu kävi haistelemassa kauempana ja pari rimaakin tippui, mutta sitten iski joku agipiikki ja alkoi menemään todella hyvin! Käännökset olivat todella hyviä ja kaukaakin ohjaaminen onnistui todella hyvin. Mike ja Ruu siirtyivät loppu ajaksi sivummalle treenailemaan lyhyempiä ratapätkiä joten Zeepo sai vähän häiriötä agittamiseensa.

Elisia ja Zeepo toimivat alusta asti hienosti. Zeepo päästeli ihan täysillä menemään ja käännökset menivät todella hyvin & tiukasti. Tässä pojassa on kyllä tyyliä agikentällä! Ainut vain, että kisatilanteet tuntuvat Zeepoa stressaavan.. Se jännittää aivan törkeästi kaikissa kisoissa. Taidamme alkaa kiertämään erilaisissa epävirallisissa tapahtumissa jos jännitys vaikka vähän lieventyisi.

Viimeisinä mentiin Cirxon kanssa vähän agittamaan. Cirxo vain painatti menemään ja pienestäkin liikkeestä ampaisi aina oikealle esteelle. Poika on joku niin mahtava agikaveri! Musta tuntuu, että Cirxo elää agille.

Lopuksi kaikki menivät muutaman esteen ja siitä käytiin sellainen pieni hölkkäkävelylenkki metsässä jossa oli mukana myös Ferrari, Nancy ja Nella. Nella oli vähän sitä mieltä, että Ruu on aivan liian tungetteleva ja vähän ärähti pojalle, että nyt jäitä munille. Nancy jolkotteli yksikseen jossainn ojan pohjilla ja oli loppujen lopuksi niin mudassa, että päätin pestä sen.

Päivä oli todella mukava ja rauhallinen! Oli hienoa nähdä, että Mikellä ja Ruulla menee hyvin.

kamala päivä

Olen jo pitkään täällä teille kertoillut, että Tini on huonossa kunnossa. Paha sanoa oliko suurin syy näissä helteissä vai jossain muussa..

Tänään lähin heti aamusta Tinin kanssa eläinlääkäriin, kun pojan jalat pettivät eikä päässyt taaskaan ylös. Normaalisti on päässyt itse parin minuutin päästä ylös, mutta ei nyt. Jalat eivät kantaneet enää yhtään. Eläinlääkäri uskotteli minulle, että kaikki on hyvin niinkuin viimeksikin kun käytiin. Ärähdin sitten takaisin "Kaikki ei tosiaankaan ole hyvin, kun koiran jalat pettävät vähän väliä ja se on noin apaattinen." Silloin ell tuli jotenkin tajuihinsa "Onko se oikeasti niin paha?" johon tuli tiukka vastaus "ON!"

Ell tutki Tiniä, väänteli ja käänteli. Nyt Tini seisoi taas omilla jaloillaan. Ell sanoi "Kaiken pitäisi olla kunnossa". Sitten aloin selittämään, että en halua katsoa kuinka koira kärsii, kuinka se on apaattinen ja kuinka se ei pysty kunnolla liikkumaan. Sitten ell kysyi samaa kuin viimeksikin "Haluatko lopettaa noin hyvä kuntoisen vanhuksen?" katsoin eläinlääkäriä pitkään ja kysyin "Haluaisitko itse elää liikkumatta ja tuntea kipuja?" ell sanoi sitten "Ei sillä pitäisi olla pahoja kipuja." mutisin jotain "Niin, ei pahoja kipuja, mutta on kuitenkin. Ja ei pitäisi olla.." ja jatkoin kysymällä "Luuletko, että kukaan omistaja haluaa lopettaa koiransa?" Ell alkoi ymmärtämään vihdosta viimein pointtini, kun itkin jo täysin Tinin turkkia vasten. Miksi eläinlääkärin piti tehdä tästä näin vaikeaa?

Ell pyysi minua jättämään hyvästit Tinille ja lupasi, että se pääsisi nyt parempaan paikkaan missä ei ole kipuja. Ell painoi lopetuspiikin Tinin niskaan ja pikku hiljaa poika vaipui uneen josta ei enää herännyt. Kannoin kyyneleet silmissä oman poikani autoon ja yritin saada itseni kasaan, että voisin ajaa kotiin..

Tini kerkisi saavuttamaan elämässään paljon, vaikka se ei oikeasti koskaan mitenkään kirkkaasti loistanutkaan. Tinin titteliriviin kertyi RH-E vFIN JVA & KVA. Pojan kanssa ei koskaan saatu suoritettua PAKKia, se jäi aina muutamasta pisteestä kiinni.

Tini oli koko ikänsä terve ja sen terveystulokset olivat ihan priimaa. Pari viimeistä kuukauttaan Tini oli hyvin rauhallinen ja välillä apaattinen, mutta eläinlääkärit olivat sitä mieltä, että se on täysin terve. Nyt olen onnellinen, koska tiedän, että Tiniin ei satu enää ja sen on hyvä olla.

Suvultaan Tini oli omanlaisensa kultakimpale, mutta ei kuitenkaan mikään 100pisteen jalostuskoira. Suvusta löytyi Sunlit Put, mutta en antanut sen koskaan häiritä minua.. Tiniä kun en halunnut jalostukseen käyttää. Se oli aina minulle enemmän rakastettava sohvan valtaaja kuin mahtava jalostuskoira jota pitäisi hikihatussa kisata ja kouluttaa.

Tulen varmasti ikuisesti tuntemaan syyllisyyttä Tinin lopettamisesta, koska ell kyseenalaisti sitä niin paljon. Toivon silti, että tein oikean päätöksen. Toivon, että Tinin on oikeasti hyvä olla nyt..

eläinlääkärireissu

Olimme tänään P-pentujen kanssa terveystarkistuksessa. Mukana oli Riia, Ilu ja Sessin pentu Piiku. Jospa tällä vaikka saisi pennuille kodin, että ne on tarkistettu. Ei-terveystarkastukseen lähti myös Tini..

Minua suorastaan kauhistutti lähteä kolmen huligaanin kanssa terveystarkastukseen, onneksi Tini odottaisi autossa ennen omaa vuoroaan. Kaikki niin energisiä.. Odotushuoneessa kolmikko yritti sinkoilla sinne tänne kunnes päätin ottaa tiukan kurin ja järjestyksen huligaaneille. Käskin kaikkien olla nätisti maassa paikallaan ja siinähän ne sitten tapittelivat onnellisesti. Harmittelin Tiniä kovasti koko ajan ja mietin, että miten pojalle käy, mutta ajatukset eivät kauaa kerinneet Tinissä pyöriä, kun odotushuoneeseen tuli joku muukin koira. Ilu oli heti menossa katsomaan, mutta rauhallisesti käskin sen takaisin maahan ja odottamaan.

Onneksi meidän vuoromme tulikin lähes heti sen jälkeen kun koira oli tullut odotushuoneeseen. Tämä oli erittäin poikkeustapaus, että luovutin koirani apulaiselle kuvauksien ajaksi, koska minun piti mennä Tinin kanssa toiselle eläinlääkärille. Kävin hakemassa Tinin autosta ja pääsimmekin suoraan eläinlääkärin tutkittavaksi. Kerroin kuinka pojalla aina välillä jalat pettävät eikä se meinaa päästä ylös sekä sen, että Tini on todella usein todella apaattinen. Ell sanoi tämän johtuvan vanhuudesta ja sanoi, että minun pitäisi seurata kuinka Tini jaksaa vielä. Kyselin mitä mieltä ell oli lopettamisesta, niin vastaus oli "Ethän sinä nyt näin hyväkuntoista koiraa halua lopettaa?"

Kävelin Tinin kanssa autolle ja mietin eläinlääkärin viimeistä kysymystä. En halunnutkaan lopettaa, mutta minusta Tini ei oikeasti ollut hyväkuntoinen ja se oli aivan liian apaattinen nauttiakseen elämästään + että pojan jalat pettivät aina välillä. Ajattelin kuitenkin, että voinhan aina seurailla poikaa jonkin aikaa ja viedä sitten toiselle eläinlääkärille.

Kun Tini istuskeli autossa, niin lähdin katsomaan miten huligaanien terveystarkastus oli mennyt. Eläinlääkäri kertoi mielissään, että kaikki kolme olivat täysin terveitä. Kannoinkin sitten nukkuvan kolmikon autoon ja lähdimme kotio.

Sain vihdosta viimein Jätteeseen anottua näyttelyn Ranskaan. No arvatkaas mille? Tollereille. Osaanottajamäärä on nyt jo huikea eikä vip ole vielä edes mennyt.

tanssijat

Taitaapa meidän kisailut vähentyä aika huimasti, kun tulospalvelut poistui pelastuskoirakokeista, palveluskoirakokeista ja tokosta. Tai sitten me aletaan kisamaan vain mejässä (kun joskus saisi sen tulospalvelun kuntoon) ja nomessa. Kaippa kohta tulee, että nomestakin poistuu tulospalvelu :( Sit meillä alkaa olemaan vaan mejäkoiria.

Tini on ollut pari päivää kauhean apaattinen. Se ei ole innostunut mistään eikä kestään. Olemme käyneet eläinlääkärissäkin eikä ell osannut sanoa mitään mikä pojalla olisi. Verikokeet otettiin eikä mitään löytynyt. Pitää seurailla tilannetta ja toivoa, että Tini reipastuu.

Sitten vähän iloisempiin uutisiin! Laskeskelin Ferrari ja Ketun tanssipisteitä ja huomasin, että molemmat huitelevat yli 300pisteessä! Meillä on nyt sitten kaksi koiratanssivaliota, ensimmäiset tollerini jotka olen jaksanut kisata koiratanssista valioksi asti. Kettu on hienosti kerännyt 407pistettä ja Ferrari 337pistettä.

Eikka romahti yöllä

Joskus kahden aikaan yöllä soittelin eläinlääkärille Eikan takia. Poika meni todella huonoon kuntoon. Alkoi kuolaamaan todella paljon (joo, normaalistikin Eikka kuolasi, mutta ei näin paljon) ja oli muutenkin todella outo, tyhjä katse / tyhjyyteen tuijottelu ja haahuilu. Loppu illasta rauhoittui vähän, mutta oli koko ajan jotenkin "tyhjän" oloinen.

Kolmen aikaan pääsimme eläinlääkäri Reben vastaanotolle. Hän tutki Eikkaa, tunnusteli parhaansa mukaan. Sitten otettiin verikokeet jonka jälkeen Eikka romahti. Poika lakkasi hengittämästä ja olin ihan paniikissa vieressä. Rebe yritti kaikkensa, mutta ei, Eikka ei herännyt enää pöydältä. Mieletön itku heti, kun tajusin mitä oli tapahtunut. Suuri persoona Eikka on poissa pysyvästi!

Eikka kerkisi saavuttamaan elämänsä aikana tittelirivin BH Jk3 vFIN KVA* RH-T B ja paljon sydämmiä. Eikka on aina ollut mielestäni "ruma" tolleri, mutta sisältä se on ollut puhdasta kultaa vaikka vähän omapäinen poika olikin.
Harmillisesti Eikan lonkat oli alkuun kuvattu A/A:ksi, mutta myöhemmin todettiin, että tulokset olivat jotenkin ihmeen kautta menneet sekaisin ja Eikan oikeat lonkkatulokset olivatkin C/C. Lonkat vaikuttivat Eikan elämään kipuiluna ja loppu ajasta söimmekin kipulääkkeitä kivun lievittämiseen.

Kipuilu ei kuitenkaan vaikuttanut Eikan luonteeseen eikä käytökseen. Pojan viimeisenä päivänä huomasi selvän muutoksen -> apaattisuus. Eikka oli aina laiska, mutta kuitenkin lähti tekemään lahjonnalla, mutta viimeisenä päivänä ei enään halunnut tehdä yhtään mitään ja lahjonta ei auttanut. Silmissä oli selvä tyhjyys. Silmien ilme pelotti minua ja niistä jotenkin tuli esille, että Eikka ei enään kauaa ole meidän kanssa.

Vaikka Eikka ei koskaan mikään suosikkini ollut enkä lellinyt sitä piloille niinkuin joitain koiriani, niin silti sen lähtö tuntui. Eikka oli hieno persoona ja nyt harmittaa, että en tehnyt pojan kanssa enemmän. Eikan mielestä parasta oli köllötellä minun kanssani katsomassa sohvalla telvisiota jota teimmekin aika usein. Koskaan en antanut mitään ylimääräisiä herkkuja Eikalle, silti poika lihoi aivan mielettömästi. Nipistin aina sen ruuasta vähän pois, silti sillä oli ylipainoa.

Eikka sai Pahiksen kanssa kaksi reipasta pentua joista kumpaakaan ei todennäköisesti tulla käyttämään jalostukseen. Pennut ovat olleet ihanan reippaita ja ainakin Bellasta on ilmennyt isänsä piirteitä, mm. jopa ärsyttäväksi menevä itsepäisyys.

On hyvin huojentavaa tietää, että Eikan on nyt hyvä olla eivätkä lonkat vaivaa sitä. Silti tuntuu tyhjälle, kun poika on poissa. Eikan ruumis lähetettiin tutkimuksiin ja kokeneet lääkärit yrittävät selvittää mikä poikaa vaivasi.

Franki eläinlääkärissä

Tänään suunnattiin Frankin kanssa kohti eläinlääkäriä. Tyttö on käyttäytynyt ihmeellisesti. Kävimme eilen jo eläinlääkärissä tämän takia, kun väitin, että sillä on kohtutulehdus. Eläinlääkäri sanoi, että ei tällä mitään vikaa ole. Tänään sitten soitin uudestaan eläinlääkärille, että Franki on mennyt huonompaan kuntoon. Eläinlääkäri suostui nyt jo tutkimaan Frankin ja totesi vähän ajan päästä "Herranjestas, koirallasi on kohtutulehdus."

Minulle oli päivän selvää, että kun kerta toivoa vielä oli, niin tytöltä poistetaan kohtu. Ainut vain, että tämän käpykylän eläinlääkäri ei suostunut suorittamaan tätä leikkausta, mutta hän soitteli läheisimpään eläinlääkäriin ja siellä suostuttiin leikkaamaan. Lähdin autolla kaasuttelemaan kohti toista eläinlääkäri ja samalla siellä valmisteltiin leikkausjuttuja. Franki vietiin suoraan leikkaukseen ja minä jäin vain odottamaan, odottamaan ja odottamaan.

Mielestäni ikuisuuden jälkeen minulle tultiin sanomaan, että Frankin leikkaus sujui hyvin ja saisin viedä sen kotiin. Mukaani annettiin lääkkeitä ja sikiunessa oleva koira. Asettelin Frankin nukkkumaan autoon ja lähdin tulomatkaa huomattavasti rauhallisempaa vauhtia ajamaan kotio.