Good boy and goodbye

Meillä on täällä tapahtunut kauheuksia (taas). Ensimmäinen suvullinen tolleriurokseni Willy vietti monta päivää teho-osastolla..

Lähdettiin vähän vieraampaan maastoon köpöttelemään 26.9. eli viime kuun puolella. Tollot nauttivat vapaudesta ja uusista maisemista, vauhtiakin oli enemmän kuin riittävästi. Kivien päältä hyppivät alas ja puskat rämisivät.

Sitten alkaa kuulumaan korvia riipaiseva kiljunta. Ensimmäiset ajatukset olivat "Kuka, mikä, missä?" Kauhealla juoksulla sitten huudon suuntaan.. Eräältä kiveltä katsahdin alas ja siinä Willy tönöttää metalliputken kanssa. Metalliputki oli mennyt ikävästi lävitse oikean puoleisesta kainalosta ja tullut ulos vähän ylempää. Ihmettelin siinä vaiheessa jo, että poika ei ollut kuollut..

Kännykässä ei kenttää yhtään enkä uskaltanut siirtää Willyä. Olin ihan shokissa "mitä mä teen?" ja yritin vaan saada itseni rauhalliseksi. Aloin sitten puhumaan Willylle rauhoittavasti jota sattui aivan varmasti tosi törkeesti ja kun vielä vähän yritti rimpuilla. Willy onneksi rauhoittui ja kiipesin läheisen puun päälle soittamaan eläinlääkärille mitä teen. Ne ohjeisti mua siirtämään Willyn mahdollisimman vähällä liikuttamisella autolle (onnistuu varmasti keskellä metsää... ja ilman muita ihmisiä) ja suoraan eläinlääkäriin.
Sain Willyn (& sen s**tanan putken) jollain ihmeen kaupalla autoon ja mielestäni melkein jopa niin vähällä liikuttamisella kuin mahdollista. Willy pääsi matkustamaan etupenkille kun muut pölkyt riehuivat takatilassa. Onneksi eräs tuttuni suostui matkalta ottamaan muut tollot mukanaan meille, että sain rauhassa jatkaa matkaa Willyn kanssa eläinlääkäriin.

Eläinlääkärissä Willy otettiin heti vastaan, se haettiin paareilla autolta. Pojasta näki jo, että kaikki ei ollut ihan hyvin.. Willy vain makasi ja tuijotti tyhjyyteen. Hengitti hyvin epätasaisesti. Eläinlääkärit veivät Willyn heti leikattavaksi ja samalla laitettiin poika tiputukseen. He aloittivat putken irrottamisen joka ei olekaan niin yksinkertaista (saattaa aiheuttaa pahoja verenvuotoja ja lisävahinkoa yms.).

Putken poiston jälkeen sain kuulla, että putken poistaminen oli aiheuttanut todella pahan verenvuodon joka kuitenkin saatiin tyrehdetettyä, mutta verenhukka oli suuri. Pari kylkiluuta oli murtunut ja niskassa oli jotain häikkää. Veriarvot olivat koholla ja pelättiin verenmyrkytystä.

Verenmyrkytyshän sitten tuli / oli. Willyä hoidettiin siis myös senkin takia, vaikka putkestakin oli koitunut pahat vahingot. Lääkkeitä poikaan tuupattiin enemmän kuin ihan helvetisti. Paranemisennuste oli kuitenkin hyvä.

3.10. Willy romahti uudestaan. Suoraan sanottuna kaikki oli päin p*rsettä, veriarvot, haava oli tulehtunut ja sitä rataa. Eläinlääkäri kuitenkin sanoi minulle "Vielä on toivoa!" Katsoin eläinlääkäriä hetken tokaisten "Sä vain yrität piristää. Kuinka suuret toiveet oikeasti on?" Ell hetken katseli minua ja hiljaa kuiskasi "Mahdollisuudet selvitä on ehkä 30prosenttia". Itkin mielessäni, sydämeni vuoti verta ja sanoin elämäni vaikeimmat sanat "Lopetetaan Willy ettei sen tarvitse kärsiä enempää.."

Sain hyvästellä Willyn. Viimeisen kerran sain halata sitä ja tuntea pojan lämmön. Ell kysyi "Oletko valmis?" johon olisin halunnut vastata, että tälläisessä ei koskaan voi olla valmis. Nyökkäsin hiljaa kyynelten valuessa poskea pitkin, en halunnut päästää irti Willystä vielä, mutta kun pakko.. Sain irrottaa poikani letkuista ja muista härveleistä jotka käytännössä antoivat sille elämän. Ell kuitenkin (varmasti vain) oloani helpottaakseen pisti lopetuspiikin. Siinä jouduin taas vierestä katsomaan kuinka entinen nuori hurjani vaipui ikiuneen.

Sain taas soitella tuhkausfirmalle, tyyliin "Hei minä täällä taas..." He pahoittelivat tapahtunutta ja kertoivat, että saisin seuraavana päivänä tuoda Willyn sinne. Yön Willy joutui viettämään viileässä autotallissa... Vein pojan tuhkausfirmalle ja tänään sain hakea tuhkat pois. Nyt Willyn tuhkat on ripoteltu järven rannalle. Siellä se saa juosta ikuisesti ja nauttia uimisesta. Willyn parhaan kaverin Aten tuhkat on ripoteltu myös samalle rannalle.

Willy oli yksi rakkaimmista tollereistani, toinen tolleriurokseni ja ensimmäinen suvullinen urokseni. Sen pois meno tuntui aivan äärettömän pahalle. Willy kuitenkin jätti jälkeensä yhden pentueellisen (u & n). Saa nähdä tuleeko näistä pennuista joku jättämään joskus jälkeläisiä. Luonteeltaan Willy oli mitä mahtavin. Todella kiltti ja ihmisrakas eikä purissut vieraillekaan uroksille. Todellinen lahja kasvattajalle, koska omisti myös hyvän ulkonäön.

Willy saavutti paljon, josta todisteena on sen pitkä tittelirivi BH Hk3 vFIN KVA NOU1 vFIN KVA vFIN JVA vjGBRW-07 vJMV-07 vjSWEW-08 vJMV-08 vjBELW-08 vjDKW-08 vjFRAW-10 jossa on muutamia junnuvoittajatitteleitä. Poika kuitenkin saavutti pk-hausta ja nomesta vFIN KVA arvon. Nenäkään ei ollut mikään huono jonka todistaa vFIN JVA arvo. Hieno koira muuten, mutta suvussa esiintyi hitusen sukusiitosta ja yleisiä koiria. Muuten Willy olisi ollut kultakoru jalostukselle.

Ehkä tästä kaipuusta pääsee vielä joskus.. Willy oli kuitenkin vasta reilu yhdeksän vuotias. Sillä olisi ollut edessä vielä monta onnellista vuotta.