Passionate Duck Hunting

Kävin tässä sitten hakemassa Ankan Englannista samana iltana (27.9) kun puhuin Ankasta. Eilen yöllä tulikin sitten saavuttua kotio kera ihanaisen narttupennun.

Matka oli aivan loistava! Tuli siinä käytyä Michaelin luona katsomassa Ferrarin ja Ladyn pentuja ennen kuin menin Passionateen. Voi herran tuutelis kun oli ihania vauvoja. Hyvä ettei sieltäkin lähtenyt pentua mukaan. Mutta hillitsin itseni ja sanoin "Ei" Michaelin tarjoamalla, aivan huippupennulle. Voi, kylläpäs kaduttaa. Olisi pitänyt ottaa pentu vain mukaan. No ei, ei tällä laumalla. Ja odottihan minua Ankka Erickin luona.

Erick otti minut lämpimästi vastaan, hän näytteli minulle Passionaten tilat ja mikään, ei siis yhtään mikään ollut muuttunut viime käynnistäni josta oli kuitenkin todella kauan. Erickin koirat olivat ihastuttavia, nuoret koirat olivat aivan kuin mini-Atteja. Tuli kyllä todellinen kaipuu Attea kohtaan Passionatessa.. Onneksi pääsin nopeasti katsomaan Hunting-pentuja ja niiden emää Ninzaa, jolloin Aten muisto vaipui vähän kauemmaksi. Pentuja oli kuusi (joista kaksi oli muuttanut omaan kotiinsa jo), kaikki todella energisiä! Erick pentuja katsellessa kertoi jokaisesta pennusta hyvät ja huonot puolet. Hän osoitti Ankkaa "Tuosta voi hyvällä koulutuksella tulla hyvä käyttökoira, mutta näyttelyihin siitä ei ole." totesin siihen heti "Minulle kelpaisi pelkkä käyttökoira." Erick katsoi aivan ihmeissään "Sinä et halua näyttelypentua?" pyörittelin vain kovasti päätäni "En tarvitse. Enemmän nuo käyttökoirat ovat minun mieleeni, niinkuin Atte." ja sen jälkeen puhuimmekin pitkät pätkät Atesta ja sen loisto suvusta ja ominaisuuksista. Erick huomasi, että en meinannut enään pysyä kasassa, joten hän vei minut katsomaan pentujen emänemää Stirreä joka oli hänen oma kasvattinsa. Vanha rouva oli todella ihana ja todella energinen kymmenvuotiaaksi nartuksi.

Kun olimme vähän aikaa kierrelleet katselemassa Erickin koiria, siirryimme takaisin pentujen luokse. Neljä pentua telmivät innokkaasti lattialla ja vaikeus valita oli todella suuri. Kaikki olivat yhtä ihania, mutta sitten päätin, että pentueesta minulle lähtisi narttu, jolloin vaihtoehdot vähenivät kahteen. Erick osoitti toista pentua "Tuosta varmaankin tulee näyttelykoira, mutta sopii myös käyttöön." ja sitten hän osoitti toista "Tuo on tuollain ihme möykky, joka sopii vain käyttöön." Minun mielestäni tuo "möykky" oli kuitenkin erittäin suloinen pentu ja se sulattikin sydämmeni hetken seurailun jälkeen. Taisi käydä enemmän niin, että Ankka valitsi minut enkä minä häntä. Erickin kanssa täytimme paperit ja sitten minulla olikin hirvittävä kiire keritä lentokoneeseen. Oli aivan muutamasta minuutista kiinni, että edes kerkisin takaisin Ranskaan.

Ranskassa alkoi kuumeinen kodin etsintä. Halusin Ankalle vain parhaan mahdollisen yhteisomistuskodin. Samana päivänä kun saavuimme kotio (28.9) minulle tuli jo soitto ja kyseltiin kovasti vapaana olevan tolleripennun perään. Ehdotin heti Ankkaa, koska olin heti valmis antamaan sen pois, etten vahingossakaan kiintyisi tyttöön liikaa. Pasa kiinnostui kovasti tytöstä ja sovimme, että hän tulisi käymään huomenna (eli tänään). Odottelinkin häntä sitten tämän päivän oven taakse ja pasa saapuikin. Kiersimme pitkin Terneä ja esittelin hänelle tiloja ennen kuin päästin häntä edes katsomaan pentua. Nuorukainen odotti kiltisti, että pääsimme esittelykierroksen lopppuun ja sitten hän kysyi kohteliaasti "Joko voisin päästä katsomaan tyttö?" yhtä kohteliaasti selitin, että menemme tutustumaan ensin omiin tollereihini, että hän näkisi minkälaisen hirviön oli ottamassa. Pasa jatkoi odottamista ja voi sitä riemua, kun hän näki ensimmäisen kerran Ankan! Siinä vaiheessa tiesin, että tämä olisi aivan unohtumaton parivaljakko. Pasa sai Ankan heti mukaansa. Täytimme paperit ja yhteisomistuskoirasta tulikin sijoitusnarttu, koska pasalla ei ollut minkäänlaista kiinnostusta kasvatustoimintaan.