Vallun uusi koti

Villi-Vallumme löysi itselleen kodin Rauniosodasta. Miira lensi viikonloppuna katsomaan Vallua, koska halusi nähdä sen ensin ja varmistaa, että se varmasti on hänelle sopiva koira. Vielähän Vallu ei ole meiltä mihinkään lähtenyt, mutta tärkeintä on se, että rakastava koti on löytynyt. Vietimme Miiran kanssa hyvin viihdyttävän viikonlopun ja lisäkädethän ovat aina tarpeen. Miira näki mitä on elää kauhean tollerilauman kanssa ja samalla sai tutustua Valluun. Meillä nyt sattui olemaan vielä Elricin Ezra ja Retu meillä hoidossa, mutta eihän tässä porukassa kaksi ylimäärä koiraa tunnu missään.

Miira päätyi meille perjantai-iltana, kun kävin poimimassa hänet lähimmältä lentokentältä. Olemmekin Miiran kanssa jo vanhoja tuttuja, mutta puheenaiheemme ovat yleensä olleet aivan jotain muuta kuin tollerit. Lähinnä olmme keskustelleet eri harrastuslajeista ja törmänneet kisoissa, mutta olin enemmän kuin todella iloinen avatessani auton oven ja nähdessäni Miiran siinä. Täällä kun ei liikaa tuttuja ramppaa. Miiran hakiessani mukanani oli myös hänen tuleva uroksensa Vallu ja testasin tunnistiko Miira Vallun myös livenä pelkkien kuvien perusteella. Vallu itki saman tien takakontista "YHYY! Olen täällä! ETKÖ NÄE????"-itkuaan ja Miira katsahti sinne. Kohta hän katsahti uudestaan ja kysyi: "Onko tuo Vallu?", josta saimmekin sitten enemmän juttua aikaan kun aloin esittelemään urosta. Perjantai-ilta menikin Miiran asettuessa taloksi ja juttelessa tollereista.

Lauantaiaamuna ensimmäisenä päästettiin kaikki koirat ulkotarhoihin ja siitä sitten otettiin sellainen viidentoista koiran poppoo, jonka kanssa lähdettiin sitten irtolenkkeilemään. Perheen nuorimmainen Dixi oli aivan onnessaan Miirasta! Se käveli aivan koko ajan Miiran perässä ja vähän väliä talloi jaloille. Vallu oli myös tosi kiinnostunut Miirasta ja näytimpä Miiralle aamulenkillä kuinka pätevä noutaja Vallu on. Aamu-ulkoilun jälkeen Miira joutui osallistumaan tämän suursyöppö lauman ruokintaan. Koirat omiin porukkoihin huoneisiin ja ruokittiin viisi koiraa per. huone. Miira katseli vierestä ja taivasteli sitä koiramäärää. Pakkohan se on myöntää, että noita tollereita on talouteen astunut useampi eikä ne ihan pientämäärää syö koko porukka.

Koirien ruokinnan jälkeen puhuin Miiralle paljon Vallusta, sen suvusta, terveydestä, sijoitusjärjestelyistä ja lupaavasta kisauran alusta. Olihan uros hakenut jo mejästä tuloksia ja hyväksytyn PAKK:n & NOU:n. Vallusta tehtiin yhden pentueen sijoitus-sopimus ja narttu tultaisiin astuttamaan tilanteesta riippuen joko täällä Ranskassa tai Miiran luona. Miira piti kovasti Vallun iloisesta olemuksesta ja innokkuudesta. Hän saikin koko vierailun ajan viettää aikansa Vallu mukanaan. Ihan sama tehtiinkö ruokaa vai mitä, mutta Vallu roikkui mukana. Kävimme myös lähimmässä kaupungissa pyörimässä, jossa myös Vallu oli mukana. Suurimman osan ajasta Vallu joutui odottamaan autossa, mutta osasta reissua se pääsi myös kävelemään kadulle.

Päivästä treenattiin. Näytin mitä Vallu jo osasi ja esittelin asioita joita sen kanssa pitäisi vielä treenata hurjasti. Valluhan taitaa joten kuten tokon ALO- ja AVO-luokan liikkeet sekä peruskäytöksen, mutta silti sen kanssa on vielä paljon viilattavaa eikä se todellakaan ole mikään tasaisin ja varmin suorittaja. Paljon siis on vielä matkaa uroksen kanssa, mutta hyvä pohja on jo saatu aikaiseksi. Vallussa on se erittäin kivaa, että se rakastaa kaikkia ja se luottaa kaikkiin ihmisiin aivan koko sydämmestään. Uroksella ei ole mitään epäilyksen siementäkään ketään kohtaan.

Lauantai menikin treenatessa ja koiriin tutustuessa. Miira sai treenata myös muita koiria, esimerkiksi Dixiä, joka rakastui häneen ihan täysin. En ole koskaan nähnyt Dixin tekevän niin hyvää työtä kuin Miiran kanssa. Dixi oikeasti yritti täysillä, vaikka se ei normaalisti tee yhtään mitään ilman palkkaa, mutta Miiran kanssa se teki ihan täysillä ilman palkkaa. Se teki sen takia, että halusi miellyttää Miiraa. Melkein pistin Vallun mukana kaupan päällisiksi Dixin, kun tyttö selvästi löysi elämänsä ihmisen. Miira treenasi myös Brunoa, joka on samalta kasvattajalta kuin Vallu, mutta aivan eri linjoista. Brunohan on sata kertaa laiskempi kuin Vallu ja poikia ei voi edes kunnolla verrata keskenään - ne ovat täysin eri puista veistetty. Miiran ilmeestä näki, että häntä vähän hämmästytti Jamma. Neitokainenpisti sopan ihan sekaisin näyttäessään kuinka töitä tehdään. Se meni aivan huippukierroksilla, mutta silti teki hyvin täsmällistä työtä. Häntä heilui kuin ropelli. Miira pääsi kokeilemaan Jammaa agiradalla ja sai tosissaan pistää tossua toisen eteen, että onnistui pinkomaan tämän rasvatun salaman perässä. Hieno rata se oli, vaikka ei nyt kuitenkaan nollarata.

Koirien parissa meni koko päivä, niinkuin aina, mutta samalla keskustelimme hyvin paljon tollereista ja Miiran maailma varmasti avautuikin näitten punaisten karvapallojen kanssa. Hän sai nähdä monta erilaista ja melko samanlaista tolleria, jotka kuitenkin olivat kaikki aivan erilaisia. Luonne-eroja löytyy laidasta laitaan - laiskamatoja ja sit duracellpupuja. Miira kuitenkin sanoi lauantai-illasta, että Vallu tuntui hänelle juuri sopivalta. Valitettavasti jouduin kuljettamaan Miiran aamuyöstä lentokentälle, mutta parastahan oli se, että Miira oli täysin vakuuttunut haluavansa Vallun!